Loval työpaikkana

Työvoiman tarve
Loval Oy on yksi Loviisan suurimmista työnantajista. Runsaan 200:n vakituisen henkilön lisäksi yritys tarvitsee myös kausityövoimaa. Tilauskantamme vahvistuu yleensä kevättalvella, jolloin palkkaamme tuotantoomme 10-20 henkilöä tilauskannan tarpeen mukaan.

Koska tilauskanta pysyy yleensä korkeana vielä syyskaudella, osa määräaikaisesta työvoimasta jatkaa pitkälle syksyyn. Yrityksen kasvun myötä määräaikaisten työsuhteiden kautta osa työllistyy vakituiseen työsuhteeseen.

Kesällä tarvitsemme määräaikaisia työntekijöitä vielä enemmän johtuen vuosilomansijaisuuksista. Kesätyöpaikkoja täytettäessä pyrimme huomioimaan rekrytoinnissa ne opiskelijat, joiden kouluttautumissuunta liittyy omaan alaamme.

Työaika
Tuotannossa työaikamuoto on pääosin keskeytyvä kaksivuorotyö (6.30-15.00 ja 15.00-23.30). Muut työaikamuodot ovat päivätyö ja keskeytyvä kolmivuorotyö. Säännöllinen työaika on 8 h / vrk ja 40 h / vko.

Työaikajärjestelmään kuuluu työaikapankki, johon säännöllisen työajan ylittävät työtunnit kirjataan.
Työaikapankista voidaan työtunteja pitää vapaana tarpeen mukaan.

Toimihenkilöiden osalta käytössä on liukuva työaika, jonka avulla työpäivän pituutta voidaan sovitella työn ja oman elämäntilanteen mukaan. Säännöllinen työaika on 7,5 h / pv. ja 37,5 h / vko. 

Organisaatio

Tuotanto on jaettu kolmeen valmistuslinjaan. Suoran elementin –linjalla valmistetaan suoria sähkölämmityselementtejä, josta ne siirtyvät jatkojalostettaviksi joko systeemituotelinjalle tai erikoistuotelinjalle.

Jatkojalostuslinjoilla työskennellään pääosin muutaman henkilön työryhmissä, joita kutsutaan soluiksi. Solujen toimintaperiaatteena on se, että sen työntekijät hallitsevat koulutuksen jälkeen solun työvaiheita mahdollisimman laajasti. Näin saadaan aikaan luonnollista työn kiertoa. Uudet työntekijät koulutetaan tehtäviinsä harjaantuneiden ammattilaisten toimesta.

Toimihenkilötehtävät toiminta on organisoitu prosessimaiseen toimintaan, jossa informaatio- ja dokumenttivirtaus on mahdollisimman tehokasta. Osa toiminnoista on ydinprosesseja tukevaa toimintaa.  

Rekrytointi

Valmistushenkilökunnan rekrytoinneissa arvostamme valmiuksia monitaitoiseen ammatinhallintaan. Koska kyse on ryhmätyöstä, myös sosiaaliset taidot ovat tärkeitä kriteerejä valintoja tehtäessä.

Tuotevalikoimamme on viime vuosina muuttunut teknisesti monipuolisemmaksi ja tämä kehitys on edelleen voimakasta. Tämän vuoksi kiinnitämme rekrytoinneissa huomiota myös hakijoiden teknisiin valmiuksiin. Vaikka teknisen alan ammattitutkinto on alalla eduksi, se ei ole välttämätön kriteeri.

Hyvä asenne työhön ja halu oppia uusia asioita ovat hyvä pohja kouluttautua työn kautta alan ammattilaiseksi ja  hallita monipuolisia, mielenkiintoisia kokonaisuuksia. 

Toimihenkilöiden osalta arvostamme samoja perusominaisuuksia kuin valmistushenkilökunnan. Toimihenkilöiden osalta pystymme tarjoamaan mielenkiintoisia ja haasteellisia tehtäviä monen eri alan henkilöille. Alamme on voimakkaasti tekninen, joten sillä sektorilla on tarvetta monen eri suuntautumisalan henkilöille. Kaupallishallinnollisella puolella on samoin tarjolla tehtäviä monen alueen ammattilaiselle. 

Uudet työntekijät käyvät työsuhteen alussa läpi useamman vaiheen sisältävän perehdytyksen, joka auttaa työyhteisön uutta jäsentä omaksumaan yrityksen toimintatavat ja -kulttuurin.

Palkkaus
Valmistuksessa on käytössä aikapalkka (tuntipalkka). Metallin Parake- palkkarakenteessa huomioidaan työn vaativuuden lisäksi yksilön henkilökohtaisia ominaisuuksia. Henkilökohtaisista ominaisuuksista keskeisinä tekijöinä ovat monitaitoisuus, sekä työn määrä ja laatu.

Peruspalkan lisäksi käytössä on ryhmäkohtainen tuottavuuspalkkiojärjestelmä, jonka kriteereinä ovat liiketoiminnallemme kannalta tärkeät osatekijät, kuten mm. tuottavuus, toimitusvarmuus ja laatu.

Toimihenkilöiden palkkaustapa on kuukausipalkka. Käytössä on yrityskohtainen palkkausjärjestelmä.

Muuta työpaikasta.
Tarjoamme työntekijöillemme viihtyisät ja siistit työtilat. Työpaikalla on oma työpaikkaruokala, jossa on mahdollisuus lounaaseen, jonka hinta on verottajan määrittelemä verotusarvo. Henkilökunnan käytössä on myös taukotupa, jossa on mahdollisuus omien eväiden nauttimiseen.

Taukotuvassa on jääkaapit ja mikroaaltouunit. Virvokeautomaateissa on tarjolla lämpimiä juomia ja kylmiä virvokkeita. 

Tuotantohenkilökunnallemme tarjoamme työvaatteet ja turvakengät, jotka ovat tehtaalla pakolliset. Muut henkilösuojaimet määräytyvät työtehtävien vaatimusten mukaisesti. Terveydenhoito järjestetään työterveyshuollon kautta.

Tuemme henkilökunnan vapaa-ajantoimintaa vuokraamalla mm. liikuntatiloja eri lajien harrastamiseksi ja järjestämme erilaisia henkilökuntatapahtumia. Henkilökunnalle on varattu pysäköintipaikkoja, joista osassa on lämmityspaikat.

Toimintamme tavoitteena on luoda sellainen työympäristö, joka antaa henkilökunnalle mielenkiintoiset, haastavat työtehtävät ja joissa heillä on mahdollisuus hyödyntää vahvuuksiaan. Toimintakulttuurissamme korostamme henkilöstön motivaatiota ja sitoutuneisuutta. Haluamme, että henkilöstö kehittää koko ajan yrityksen toimintaa ja  sitä kautta vahvistaa yrityksen asemaa alan yhtenä huipputekijänä.

Jos haluat olla mukana tässä ryhmässä, jätä hakemuksesi.